N:o 2005 SYYSKUU 2017 - Lauantai 2017-09-02 Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 151145 |
|
Lasse Lehtinen paransi tapansa Tanner-kirjassaan Lue! Niinistö ja nämä ministerit päättivät lähettää suomalaisia sotilaita kouluttamaan kurdeja taisteluissa ISIS:iä vastaan Lue! |
|
Luotettavaa uutisointia jo viime vuosisadalta alkaen! - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -
Päätoimittaja Pertti Manninen
|
Lasse Lehtinen paransi tapansa. Tanner-kirjaansa ei hakenut vähävaraisille nuorille ammattiin opiskeleville tarkoitettua apurahaa.
syyskuu 2, 2017 Lasse Lehtinen paransi tapansa. Tanner-kirjaansa ei hakenut vähävaraisille nuorille ammattiin opiskeleville tarkoitettua apurahaa. Lasse Lehtinen on kirjoittanut elämänkerran Väinö Tannerista, joka julkaistaan ensi tiistaina (05.09.2017). Lehtinen luonnehtii Väinö Tanneria Suomen tärkeimmäksi mieheksi, Ilta-Sanomien mukaan. Tällä kertaa Lehtinen tiettävästi sai apurahansa säällisesti eikä ammattiin opiskelevista nuorille tarkoitetuista apurahoista. Tässä lopussa uutinen siitä Kekkos-kirjasta, jonka mukaan Suomi olisi ollut paljon parempi maa, jos Fagerholm olisi voittanut 1956 presuidentinvaalit. Lopuksi isäni, Erkki Mannisen, kertoma tapaus Tannerista kun tämä oli Elannon pääjohtaja. Vieraillessaan Elannon omistamalla Seutulan tilalla, jossa nykyään on Helsinki-Vantaan lentokenttä tilan vihannesvarastoissa oli Tannerin mielestä huonoja kaalinpäitä. Isäni, joka nuorena miehenä oli töissä Elannossa luki laatikoiden etiketin: Sorkin tila, Vihti. Tanner hiljeni eikä puuttunut asiaan sen enempää, olihan Sorkin tila Tannerin omistuksessa! Viikkosanomat. Pertti Manninen lauantaina 02.09.2017 16:05 matkalla Suomessa, Humppilassa. Lisäys maanantaina 04.09.2017 12:04: — Linkki Lehtisen apurahajuttuun: Ja koko juttu vuodelta 2010: Lasse Lehtinen nappasi ”vähävaraisille, lahjakkaille ammattiin opiskelijoille” tarkoitetun apurahan, Riihisäätiöstä. Nyt Anssi Kaikkosta ryöpytetään, ansaitusti, Nuorisosäätiön rahojen holtittomasta käytöstä. Kokouspalkkioista on vaikea sanoa mitään, jos niiden eteen on tehty työtä kovastikin. Tämä säätiökulttuuri on saanut surullisiakin muotoja. Demareita lähellä ollut, ellei sitten ollut yksityisomistuksessa, Riihisäätiö jakoi ex-kansanedustaja Lasse Lehtiselle ”vähävaraisille, lahjakkaille ammattiin opiskelijoille” tarkoitetun apurahan. Lehtinen kirjoitti jonkinlaisen väitöskirjatekeleen, joka hyväksyttiin. Siinä oli pohdittu sitä, millainen Suomi olisi ollut, jos Fagerholm olisi voittanut Kekkosen vuonna 1956. Aihealueena oli historia Oulun yliopistossa, mutta pikemminkin aihe olisi kuulunut utopian ja romaanien luokkaan, mutta sillähän ei olisi saanut tohtorin arvoa. Arvoa sensijaan, siis rahan arvoa Lasse Lehtinen tunsi sitäkin paremmin kun röyhkeästi meni tekemään apuraha-anomuksen ””vähävaraisille, lahjakkaille ammattiin opiskelijoille” tarkoitetusta apurahasta ja vei sen siis jonkun nenän edestä. Lisäksi kyseinen säätiö osti ”runsaat tuhat” Lehtisen toista kirjaa ja jakoi kai niitä sitten asukkaille, ellei niitä jopa yritetty myydä, tällainenkin mielikuva on jostakin jäänyt. Asia oli joku vuosi sitten esillä, sotkun lopputulosta en muista, mutta tämä Lehtisen härskiys tuli Ilta-Sanomista dokumentoitua. Kuva ja linkit ohessa. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2010-02-10 klo 01:23. Tässä kuva otsikkonaan ”Härski-Lehtinen vei leivän opiskelijalta”. Tässä teksit ja linkit: ”Härski-Lehtinen vei leivän opiskelijalta”. Ilta-Sanomat tiistai 2008-05-27. ”Syyttäjä: Apurahoja väärin perustein Lasse Lehtinen anoi 30 000 markan apurahaa väitöskirjaansa Sdp:n ja Urho Kekkosen suhteesta toukokuussa 2001. Syyskuussa Riihisäätiö myönsi Lehtiselle 20 000 markan apurahan. Apuraha oli tarkoitettu vähävaraisille, lahjakkaille ammattiin opiskelijoille. Lue myös! Vuoden limbo. Tohtori Lasse Lehtinen: Aatosta jaloa ja alhaista mieltä. 2003/01/02 Laitinen ylistää Lehtistä! ”Kun Juhani Suomi esimerkiksi halveksi Lasse Lehtisen väitöskirjaa, hän ei vieläkään tunnusta Lehtistä tohtoriksi, vaan pitää häntä kirjassa edelleenkin filosofian kandidaattina.” Iltalehti. Urho Kekkosen hovi. Kolumni. Aarno Laitinen. 2004/09/28 Kontrasti: Puolestapuhuja! Europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, siis tupakkateollisuuden. Vielä voimissaan. Nyt lobbaa edelleen entisen isäntänsä hyväksi ryhmäkannetta vastaan. Aika alentavaa! Ei kuitenkaan tässä Keski-Suomen Viikon jutussa: ”Meidän on muututtava siltä osin kuin se on välttämätöntä ja säilyttää eurooppalaisuudessa se, mikä on mahdollista.” 2005/03/15 http://www.nettisanomat.com/2008/05/27/etusivu.htm http://www.nettisanomat.com/2003/01/02/vuodenlimbo.htm http://nettisanomat.com/2004/09/28/laitinenlehtinen.htm http://nettisanomat.com/2005/03/15/ — Tags: Aarne Laitinen, apuraha, europarlaamentaarikko, Ilta-Sanomat, Juhani Suomi, K.A. Fagerholm, Keski-Suomen viikko, Lasse Lehtinen, Nuorisosäätiö, Riihisäätiö, ryhmäkanne, Tarja Halonen, Tellervo Koivisto, Tupakkaryhmäkanne, Urho Kekkonen Tags: apuraha, Backas, elämäkerta, Elanto, Erkki Manninen, kaalinpäät, Lasse Lehtinen, Riihi-säätiö, Sorkin tila, Tanner, tärkein, vähävarainen, Väinö Tanner
|
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle! |
Tieto Turun iskusta tuli presidentti Niinistölle kesken Lue! Sauli Niinistö päätti maaliskuussa 2015 lähettää suomalaisia Lue! Laski kukkaset Turun surmapaikalle elokuussa 2017 Lue! He päättivät lähettää suomalaisia sotilaita kouluttamaan kurdeja taisteluissa ISIS:iä vastaan Lue! |
Tieto Turun iskusta tuli presidentti Niinistölle kesken kirjoitustehtävien ”Puhe on edelleen kirjoittamatta”. Kaksi päivää myöhemmin. elokuu 20, 2017 Tieto Turun iskusta tuli presidentti
Niinistölle kesken kirjoitustehtävien. ”Puhe on edelleen kirjoittamatta”. Kaksi päivää myöhemmin puhe on edelleen kirjoittamatta Ilta-Sanomien etusivun mukaan. Viikkosanomat. Peertti Manninen. Sunnuntaina 20.08.2017 19:45. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti maaliskuussa 2015 lähettää suomalaisia kouluttamaan kurdeja taistelemaan ISIS:tä vastaan. Yle. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö laski kukkaset Turun surmapaikalle elokuussa 2017. Yleelokuu 21, 2017 20.3.2015 ”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti perjantaina, että Suomi lähettää Irakiin enintään 50 sotilasta koulutustehtäviin. Asiaa on valmisteltu talven aikana Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Sotilaat palvelevat kohdemaassa enintään vuoden. – Ensimmäiset sotilaat lähtevät Irakiin näillä näkymin huhtikuussa ja koko joukon pitäisi saapua Erbiliin alkukesän aikana. Joistakin yksityiskohdista on vielä sovittava kahdenvälisissä neuvotteluissa Irakin viranomaisten kanssa, Ulkoministeriön poliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Timo Kantola sanoo. Suomalaiset eivät osallistu Irakissa taistelutehtäviin. Käytännössä suomalaiset kouluttavat Irakin kurdien peshmerga-joukkoja taistelemaan Isis-järjestöä vastaan. Peshmerga-joukot ovat viime kuukausina taistelleet useiden kaupunkien hallinnasta Pohjois-Irakissa.” 20.3.2015 klo 15:23 ”Kuva: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö laski kukkaset Turun surmapaikalle 19.8.2017 klo 14:42 Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 21.08.2017 08:36 matkalla Suomessa Humppilassa. Tags: elokuu 2017, Erbil, Irak, ISIS, He päättivät lähettää suomalaisia sotilaita kouluttamaan kurdeja taisteluissa ISIS:iä vastaan. Sauli Niinistö, Alexander Stubb, Antti Rinne, Erkki Tuomioja, Lenita Toivakka, Päivi Räsänen ja Carl Haglundelokuu 21, 2017 He päättivät lähettää suomalaisia sotilaita kouluttamaan kurdeja taisteluissa ISIS:iä vastaan. Sauli Niinistö, Alexander Stubb, Antti Rinne, Erkki Tuomioja, Lenita Toivakka, Päivi Räsänen ja Carl Haglund. Pääministeri Stubbin hallitus 24.6.2014–29.5.2015 Ministerivaliokunnat Tiedot ovat hallituksen lopettamisajankohdan mukaiset. Valtioneuvostolla on neljä lakisääteistä ministerivaliokuntaa: EU-ministerivaliokunta, ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta, raha-asiainvaliokunta ja talouspoliittinen ministerivaliokunta. Ministerivaliokuntien puheenjohtaja on pääministeri. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta Ministerivaliokunta kokoontuu käytännössä yhdessä tasavallan presidentin kanssa, jolloin kokousta kutsutaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiseksi kokoukseksi. Kokoonpano ”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti perjantaina, että Suomi lähettää Irakiin enintään 50 sotilasta koulutustehtäviin. Asiaa on valmisteltu talven aikana Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Suomalaiset eivät osallistu Irakissa taistelutehtäviin. Käytännössä suomalaiset kouluttavat Irakin kurdien peshmerga-joukkoja taistelemaan Isis-järjestöä vastaan. Peshmerga-joukot ovat viime kuukausina taistelleet useiden kaupunkien hallinnasta Pohjois-Irakissa.” 20.3.2015 klo 15:23 Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maaanantai 21.08.2017 22:27. Tags: Alexander Stubb, Antti Rinne, Carl Haglund, Erkki Tuomioja, Irak, ISIS, koulutustehtävät, kurdit, Lenita Toivakka, ministeri, päämininisteri Aleander Stubb, Päivi Räsänen, presidentti, Sauli Niinistö, sotilaat, Stubbin hallitus, suomalaiset, Suomi, taistelu, ulko- jaturvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta, Utva |
Hassisen huutokaupassa Humppilan Seurojentalolla Lue! Matkalla Suomessa heinäkuussa Kuvasarja Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä Lue! |
Hassisen huutokaupassa Humppilan Seurojentalolla lauantaina 19.08.2017. Vanha kuva-albumi. elokuu 19, 2017 Pienin huuto oli 5 euroa, jolla aloitin, kahden euron korotuksin päädyttiin tarjoamaani 13 euroon. Etukäteen olin itselleni asettanut rajaksi 22 euroa. Oliko se Hassisen asettama minimihinta jää siis arvoitukseksi. Apulainen, nuori mies toi sen minulle ja 20 vaihtoi omistajaa, Myöhemmin laskin, että siinä oli 47 vanhaa valokuvaa ja 4 kuolinilmoitusta. Paljon oli kuvia poissa. Tässä kuitenkin yksi ensimmäisistä kuvista. En tiedä keitä he ovat, mutta aikansa sankareita kuitenkin. Nettisanomat. Pertti Manninen. Lauantai 19.08.2017 20.15 Kenkämaailman Deniksessä kahvia siemaillen ja akkua tai pikemminkin akkuja ladaten. Vielä muutama kuva lisää! Tänne loppuun tähän samaan päivään ajoittuu Viikkosanomien numero vuodelta 1960, joka löytyi 2 eurolla ennen huutokauppaa vieressä olevasta Humppilan kirpparista. Siinä on mm. Eläintarhan ajoista joissa muistan käyneeni koululaisena ja kuva lentäjä Powewrsista, jonka Neuvostoliitto pudotti ampuessaan alas vakoilulentokoneen. Sama Tags: 1900-luku, 1960, Hassinen, Humppila, |
Nettisanomat 18 vuotta! 2002. numero! Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE! Matkalla Suomessa keskiviikkona 12. heinäkuuta 2017. Kuvasarja 12:49 - 13:25. Humppilassa 2. |
1999 Dilemma Kuinka kirjoittaa sellaisille ihmisille, joilla ei ole välinettä tämän lukemiseen? Kuinka kirjoittaa sellaisille ihmisille sellaisten ihmisten asioista, joista he eivät välitä? |
||
Sivun valmisti Pertti Manninen 26.07.99 (03.08.99), taustaväri 30.01.02 copyright nettisanomat nro 0/99 otsikko ja navigointi 15.12.2000 |
Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä Lue! Arkisto: Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä Lue! Nettisanomat 18 vuotta! 2000. numero lähestyy! Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE! |
Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä on kansainvälinen vuosipäivä, jota vietetään 9. elokuuta. YK:n yleiskokous sopi asiasta 23.12.1994, päätöslauselmalla 49/214. Päivä valittiin, koska 9. elokuuta 1982 kokoontui ensimmäinen alkuperäiskansoja käsittelevä työryhmä YK:n ihmisoikeustoimikunnassa. Päivänä muistetaan maailman monikulttuurisuutta, alkuperäiskansojen kulttuureja, ansioita ja saavutuksia. Päivä julistettiin, koska maailman monikultturisuuden tunnustamiseen on vielä pitkä tie, sillä kaikkia alkuperäiskansoja ei kohdella tasa-arvoisesti eikä heidän saavutuksiaan ympäristönsuojelussa tunnusteta tai ihmisoikeuksiaan kunnioita. Suomessa päivä on yksi saamelaisten, yhdestätoista virallisesta liputuspäivästä. https://fi.wikipedia.org/wiki/ helmikuu 7, 2017 Ei hyvältä näytä saamelaisten kannalta. Kansainvälisten alkuperäiskansojen oikeuksia koskevien sopimusten ratifiointi jää ja maanomistus ja hallinta pikkuhiljaa valutetaan pois saamelaisilta, joiden elinkeino ja eläminen riippuu näistä sopimuksista. Presidentti Niinistö jatkaa tylyä linjaansa, jonka hän omaksui jo ministerinä ollessaan. Nyt hän pesee kätensä koko kansan presidenttinä. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 07.02.201717:58 |
Ylessä saamelaisten kansallispäivänä 2012. 2012. Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä. |
Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE! Timo Soini kannatuskorttien äärellä KUVA Soini yritti vallata puolueen takaisin LUE! |
Uusi vaihtoehto: Siniset. Ilta-Sanomat rajasi Soinin pois kuvasta. heinäkuu 26, 2017 Ilta-Sanomat jatkaa yhden totuuden selostustaan. Uudella vaihtoehdolla menee huonosti kun puoluetukirahat jäivät perussuomalaisille. Lehti kertoo kuinka ex-puoluejohtaja Timo Soini itse vaatimalla vaati hallituskumppaneiltaan puoluetukilain muuttamista. On turha uskoa, että Soini olisi ollut niin tyhmä, etteikö hän olisi ottanut muutkin mahdollisuudet huomioon. Ehkä kuitenkin Halla-aho pääsi yllättämään, kun koko puoluehallitus miehitettiin halla-aholaisilla. Tästä on kirjoitettu, mutta Sanoma Oy:n lehdet Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat eivät ole tietävinäänkään Soinin manööveriaikeista, joiden tarkoituksena oli erottaa uusi puoluejohto puolueesta tai ainakin eduskuntaryhmästä, jolloin ”uusi vaihtoehto” oilisi saanut pitää KAIKKI puoluetukirahat itsellään. Uuden Suomen artikkelissa, jossa Simon Elo kertoo Siniset-nimen käyttöönottamisesta on myös kuva siitä irtautumistilanteesta. Kuvassa on mukana myös Timo Soini. Ilta-Sanomat on rajannut samasta tilanteesta otetun kuvan niin, että Soini on poistettu kuvasta, tai ainakaan Soinia ei näy. Tässä jutussa Simon Elo kertoo kuinka vaikeaa on perustaa uutta puoluetta, kun ei ole rahoja. Voihan näinkin olla, mutta ainakin hallintarekisterilaki tuli sopivaan aikaan. Jemmassa olevia rahoja ei saada selville mitenkään, koska jemmaaminen ei ole nyt rikollista. Tässä kuvat: Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona 26.07.2017 20:24 Ilta-Sanomien juttu: Uuden Suomen juttu: http://viikkosanomat.fi/2017/07/26/uusi-vaihtoehto-siniset-ilta-sanomat-rajasi-soinin-pois-kuvasta/ LUE MYÖS! SOUVENIRS SALE: Timo Soini kannatuskorttien äärellä Kuva
Viikkosanomat-blogista Konkreettisia ja utopistisia tulevaisuuksia: Timo Soini: ”Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin.”heinäkuu 30, 2017 Maasudun tulevaisuus-lehti jukaisee nykyään ulkoministeri Timo Soinin vieraskolumneja. Hyvä näin, kun ”omassa lehdessä” niitä ei julkaista. Onhan entinen perussuomalainen sinisestä tulevaisuudesta uneksiva. Soini aloittaa kolumninsa ”Kesä ja kärpäset” näin: ”Loma tuli tänäkin vuonna. Ulkoministerin puhelin on tosin aina päällä. Mutta nyt on aikaa myös ladata akkuja ja olla läheisten kanssa. Rautavesi rentouttaa kummasti. Kesätapahtumissa on kiva tavata ihmisiä. Aina sieltä jokunen kannattajakortti allekirjoitettuna lähtee mukaankin. Kuninkuusravit ovat tänä vuonna kotikonnuilla Espoossa. Siitä tulee hienoa. En ole enää puolueen puheenjohtaja. Olen sininen rivimies niin kuin joku toimittaja keksi kolumninsa kesän tuoksinassa otsikoida. Hyvä määritelmä. Vastuu puolueesta on poistunut. Huoli maailmasta edelleen välillä valvottaa. Syytöksiä tulee edestä ja takaa. Hieno ravivertaus hillotolpasta on tahallisella väärinymmärtämisellä pilattu. Joku muu sen kuitenkin sanoi: Soini on suositumpi kuin koskaan. Hommani hoidan ja nähtävästi se on arvioitu hyväksi.” Sitten jatkoa: ”Asetin vaalikauden alussa viisi hallitusohjelmaan pohjautuvaa painopistettä toiminnalleni ulkoministerinä. Prioriteetit ovat Itämeren alueen turvallisuuden ja talouden vahvistaminen, Suomen ja Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön tiivistäminen, arktisen politiikan tehostaminen, transatlanttisten suhteiden vahvistaminen ja Suomen rauhanvälitysprofiilin vahvistaminen. Lähes kaikki toiminta, matkat, kokousosallistumiset, puheet ja kirjoitukset peilataan näiden painopisteiden kautta.” Painopisteisiin ei kuulu naapurimaan Venäjän suhteiden ylläpitäminen. Onneksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö yrittää niitä ylläpitää. Loppu onkin sitten itsensä kehumista. Ihan lopuksi: ”Nimitin juuri uudeksi rauhanvälityksen erityisedustajakseni Jutta Urpilaisen. Näissä hommissa ei kannata puoluepolitikoida. Kun ollaan Suomen – tai oikeastaan koko maailman asialla.” Maaseudun tulevaisuus perjantaina 28.07.2017. Koko juttu on osoitteesssa: Tähän loppuun linkki Nettisanomissa julkaistuun kuvaan kannattajakorttien keräämisestä ja kommenttiin galluppien surullisuudesta, siis siitä, ettei olematonta voi mitata. Timo Soini kerää kannattajakortteja Pertti Manninen. Viikkosanomat. Sunnuntai 30.07.2017 10:09. HALLINTAREKISTERILAIN TULTUA HYVÄKSYTYKSI EI ENÄÄ TARVITSE TYYTYÄ TÄLLAISIIN KÄTKÖIHIN. - TIMO SOINI ESITTELEE KANNATUSKORTTEJA. Yhdistetty kuva: Nettisanomat. Pertti Manninen. 18.07.2017 http://www.nettisanomat.com/ Tags: arktinen, gallup, hillotolppa, Itämeri, |
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. |
Ylessä saamelaisten kansallispäivänä 2012. 2012. Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä. |
Arkisto 2012. Yle saamelaisten kansallispäivänä. |
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. |
HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA. |
KUVA: PERTTI MANNINEN PÄIVÄMATKALLA HELSINGIN KAMPISSA TIISTAINA 21.04.2015 16:14 ISMO HÖLTÖN NÄYTTELYYN TUTUSTUEN ATENEUMISSA JA VANHEMPIEN HAUTAA KEVÄTKUNTOON LAITTAEN MALMILLA. |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. |
"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi "Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna! |
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. http://www.nettisanomat.com/ 2007/04/04/etusivu.html |
Kaiken keskellä aina läsnä! - VIIKKOSANOMAT |
"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003. http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm |
Arkisto 2001. |
||
Lyric by Music by Moderately, with great warmth |
SMILE, thou' your heart is aching, SMILE, even tho' it's breaking, When there are clouds in the sky, you'll get by, If you SMILE though your fear and sorrow, SMILE and maybe tomorrow, You'll see the sun come shining thru for you. Light up your face with gladness,
Kasvoillesi onni suo.
|
Moderately, with great warmth AIN' - HYMY suomennos: pertti manninen, |
FOTOMO - 2017/09/02 - N:o 2005 - Lasse Lehtinen paransi tapansa. Tanner-kirjaansa ei hakenut vähävaraisille nuorille ammattiin opiskeleville tarkoitettua apurahaa. - Tieto Turun iskusta tuli presidentti Niinistölle - Sauli Niinistö päätti maaliskuussa 2015 lähettää suomalaisia - Laski kukkaset Turun surmapaikalle elokuussa 2017 - He päättivät lähettää suomalaisia sotilaita kouluttamaan kurdeja taisteluissa ISIS:iä vastaan - Sauli Niinistö, Alexander Stubb, Antti Rinne, Erkki Tuomioja, Lenita Toivakka, Päivi Räsänen ja Carl Haglund - Hassisen huutokaupassa - Vanha kuva-albumi. - Humppilassa 2. - Matkalla Suomessa - Kuvat: Pertti Manninen. - Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä on kansainvälinen vuosipäivä - Arkisto: Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisten oikeuskysymyksessä. - KUVA. HALLINTAREKISTERILAIN - TIMO SOINI ESITTELEE KANNATUSKORTTEJA. - SMILE from MODERN TIMES - Hymy - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Lauantaii 02.09.2017 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - |
2017, Hassisen huutokauppa, Humppilan Seurojentalo, lauantaina, 19.08.2017, Vanha, kuva-albumi, Kuvasarja, Humppila, Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä, kansainvälinen vuosipäivä,vietetään, 9. elokuuta, Arkisto, Presidentti, Sauli Niinistö, pesee, kätensä, saamelaisten oikeuskysymys,kuvat, Pertti Manninen, |
N:o 2005. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2017-09-02 ja 2017-09-19, nettiin 2017-09-19 08:16, linkkejä 2017-09-19. |
Mobiversion etusivulle: http://www.nettisanomat.com/mobi/etusivumobi.html |
Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (07.01.2017- 2021.04.01.2021) hs27.com-sivustoa hyödyntäen nettiin tiistaina 2021-01-19.