N:o 2092 Edellinen - Seuraava - Kaikkiin! Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
||
ARKISTO. 2018. Maaliskuu. Maakunnat ja sote tulee. Lue! | ||
03.06.2018. Kuumassa kaupungissa sunnuntaina
|
03.06.2018. Kuumassa kaupungissa sunnuntaina
Osa12. |
ARKISTO. 2018. Maaliskuu. Maakunnat ja sote tulee. Räksytykset turhia. Lepomäet ja kumppanit vielä nöyrtyvät. | ||
2018. Maaliskuu. Maakunnat ja sote tulee. Räksytykset turhia. Lepomäet ja kumppanit vielä nöyrtyvät.Maaliskuu 8, 2018Maakuntamalli on niin tärkeä keskustalle, että se ajetaan runnomalla läpi ja silläkin uhalla, että seuraavissa vaaleissa vuoden kuluttua tulisi tappio. Mitä sillä on väliä vaikka neljä vuotta saisikin olla poissa vallan kahvasta. Eihän tämäkään ole varmaa. Ja onhan maakunnat. Sinne voidaan sijoittaa eduskunnasta tippuneet niin keskustalaiset kuin sinisetkin. Eikä ennuste Sdp:llekään ole kovin hyvä, palkansaajat on nujerrettu osin omalla myötävaikutuksella: Kikyt ja lomarahojen leikkaukset söivät palkansaajilta, jäihän muille enemmän jaettavaa. Pääministeri Sipilä jää historiaan työväestön nujertamisen aloittajana ja jonkun verran tuloksiakin saaneena. Siinä ihmettelemistä riittää tuleville lepsuille johtajille. Niin maakunnat ja sote tulee ja niskottelijat kyllä laitetaan ruotuun armoa anelemaan! Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstaina 08.03.2018 1(.!9, päivänä jolloin sote-finaalin käsittely alkoi eduskunnassa, Tags: armo. anelu, hallinto, keskusta, kumppanit, maakunnat. Lepomäki, ruotu, Sdp, sijoitus, siniset, Sipilä, Sote, tappio, tippuneet, vaalit 2019 http://viikkosanomat.fi/2018/03/08/
|
Yhteys - Dilemma - Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta - |
ARKISTO 2014: Pääkirjoitus aitona Jussin päivänä 24.06.2014 | ||
Pääkirjoitus aitona Jussin päivänä 24.06.2014Ministerien valintatalo. Vanhat unohtuvat alta aikayksikön, uudet yrittävät profiloitua asiantuntijoiksi. Stubb: Fantastista.Risikko, joka tuhosi Reumasairaalan, saa uuden mahdollisuuden. Orpo pääsee puolustamaan Suomen maataloutta, Koskinen väistyi takavasemmalle, ilman että nimeä mainittiin. Räty, joka ei päässyt eduskuntaan, pääsee nyt ministeriksi toteuttamaan julkisen terveyden alasajoa. Ja oli siellä ulkomaankauppaministeri. Ilmeisen pätevä nainen. Toivottavasti kielitaitoakin olisi, niin mikäs siinä on kauppavaltuuskuntia johtaa. Nimikin tulee tutuksi ajan myötä. Stubb on oiva valinta pääministeriksi, kokoomuksen kannalta, aika näyttää onko myös Suomen. Muuten kuka muistaa enää Jyrkiä. Jonnekin Eurooppaan hautautuu, eikä sieltä enää paluuta ole. Käväisi uransa huipulla ja tuhosi siinä ohella Suomen talouden. Painovirheet korjaan myöhemmin, niin näppäillyt kuin esisyötetytkin. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantaina. 2014-06-23 klo 19.05, hiukan jalkapallosta irtautuneena Laukaan satamakahvilassa jossa aurinko paistaa ja väkeäkin on kaljalla, kahvilla, jätskillä, kaiken ikäisiä lapsista vaariin. Painovirheet korjattu ja asiasanat lisätty klo 21:13. Tags: alasajo, Aleander Stubb, Eurooppa, Korjauksia: Alexander Stubb, Lenita Toivakka, Reumasairaala, vaalit |
|
|
Moderately, with great warmthAIN' - HYMYsuomennos: pertti manninen,
|
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. |
FOTOMO - 2018/06/08 - N:o 2092 - Kuumassa kaupungissa sunnuntaina
Osa 11. Helsinki. Ullanlinna. Korkeavuorenkatu - Kapteeninkatu - Merikatu. - Kuumassa kaupungissa sunnuntaina
Osa 12. Helsinki. Ullanlinna. Merisatamanranta - Meripuisto - Merikatu - Pietarinkatu - Kapteeninkatu - Korkeavuorenkatu. - ARKISTO 2014: Pääkirjoitus aitona Jussin päivänä 24.06.2014 - Totuus. Arto Manninen. Kokoelmasta RAKASTA. - SMILE - HYMY -
Alkuperäinen ja käännös 2001. - etusivu - Perjantai 08.06.2018 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - |